järjestäjille

Tarvitseeko meidoja kouluttaa?

Kyllä!
Useimmat meidoiksi hakevat ovat niin innoissaan meidoilusta, että ovat tiedonjanoisina käyneet jo kaikki mahdolliset sivustot läpi ja kokevat tietävänsä ehkäpä jopa enemmän kuin kahvilan järjestäjä. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä sulje pois koulutuksen tarpeellisuutta. Kahvila kehittyy järjestäjän ja meidojen yhteistyöllä, ja on hyvä että ideoita liikkuu molempiin suuntiin. On kuitenkin muistettava pitää pääpaino siinä, että kahvilan järjestäjä on vastuussa kokonaisuuden toimivuudesta.

Miksi?
Koulutuksen tärkeys korostuukin siinä, että meidokahvilassa olisi hyvä olla jokin yhtenäinen tapa toimia. Tulee sopia, mikä on sallittua, mikä kiellettyä ja mitä on pakko tehdä. Useimmat ajattelevat meidokahvilojen yhteydessä vain asiakkaan kanssa söpöilyä, mutta siihen usein kuuluu paljon muutakin. Aina ei esimerkiksi ole selkeää kenen vastuulla jotkin hommat ovat, tai miten ja milloin asiat pitäisi tehdä. Hyvinä esimerkkeinä siivoaminen, yhteyden ottaminen ja yllättävien ongelmien ratkaisu.

Miten?
Koulutus olisi hyvä toteuttaa niin, että on nähtävissä että “oppi menee perille”, esimerkiksi siis yhteisessä tapaamisessa tai videopuhelimitse. Koulutuksen pitäisi alkaa niin aikaisin, että kaikilla on aikaa sisäistää tieto ennen conin alkua. Jos ainoa koulutus on samana päivänä kun hommat pitäisi aloittaa, voidaankin huomata ette kaikki ole sisäistäneet meidon hommia tai pahimmassa tapauksessa suunnitelleet/harjoitelleet asioita väärin/ei-sallituiksi. Ohjeet olisi kuitenkin hyvä olla myös tallennettuna jotenkin vaikkapa kirjallisina, jotta niihin voi aina palata muistellessaan miten pitikään toimia.

Mitä käydä koulutuksessa/ohjeissa läpi?

  • Aikataulut (Missä, milloin, mitä? Esimerkiksi profiilien deadlineja, mainostuspäiviä, kuinka ajoissa omaan vuoroonsa pitää tulla, onko muita aikoja jolloin kahvilalla pitää olla paikalla, onko muita tärkeitä päivämääriä jne. On hyvä käydä myös läpi mitä tapahtuu jos joku ei noudata aikatauluja.)
  • Yhteystiedot (Kehen ottaa yhteyttä, miten ja milloin? Mitä tehdä jos jotakuta ei saakaan kiinni?)
  • Miten keittiön puolella toimitaan? (Kun mahdollista, kannattaa käydä läpi kohta kohdalta kaikkien kanssa miten keittiön puolella tarjoiltavat ja paikat laitetaan kuntoon. Miten siisteydestä/viihtyvyydestä pidetään huolta?)
  • Miten asiakkaiden kanssa toimitaan? (Jokaisen on hyvä kuivaharjoitella kokonaisuudessaan tilanne asiakkaan kanssa. Meidot voivat myös itse toimia toistensa harjoitteluasiakkaina, jolloin voi saada muilta hyviä ideoita.)
  • Esitykset (Onko niitä? Miten ne toimivat? Harjoituksia?)
  • Mitä kaikkea spesiaalia kahvilassa on ja miten ne toimivat? (Miten mitäkin peliä pelataan? Miten polaroid-kameraa käytetään? Muuta?)
  • Miten käyttäytyä kahvilan ulkopuolella? (Edustaako meidokahvilaa koko conin vai vain meidoasu päällä? Miten tulee toimia jos/kun edustaa meidokahvilaa?
  • Mitä kaikkea conissa työskentelyyn kuuluu? (Esimerkiksi vänkärien saamat hyödyt ja velvoitteet jäävät usein kertomatta meidoille. Saako siis conissa jostain ilmaista/halvempaa ruokaa? Pääseekö jonnekin nukkumaan? Onko käyttäytymiselle erityisvaatimuksia? Pitääkö osallistua johonkin infotilaisuuteen? Voiko conin kasaamiseen tai purkuun osallistua?)
  • Kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin vastaaminen.
  • Toisiin tutustuminen! (On tärkeää että meidot myös tuntevat toisensa, jotta on helpompi toimia kahvilassa.)
Muutakin kuin koulutusta?
Koulutuksissa voi myös esimerkiksi ottaa profiilikuvat, kokeilla pelejä, antaa muille meidoasunstailausvinkkejä, suunnitella kahvilan koristeluja tai vaikkapa tehdä yhteistyönä kahvilan somisteita/ruokalistoja/esitteitä. Tärkeintä on kuitenkin tutustua toisiin meidoihin ja pitää kivaa!
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s