Uncategorized

Miten edistäisin Suomen meidokahviloita? (2017 edition)

Suomen meidokahvilat ovat vuosien saatossa päässeen pitkälle, mutta, niin kuin kaikessa, aina on parannettavaa. Olen tässä vuoden sisään käynyt asiakkaana viidessä eri Suomen meidokahvilassa, ja koska minulla on paljon mielipiteitä, päätin koota yhteen omat mietteeni miten Suomen meidokahviloita ehkä voisi tästä edistää. Nämä ideat ovat suunnattu lähinnä meidokahviloiden järjestäjille, mutta miksei muillekin. Jos teille tulee mieleen jotain lisättävää, alhaalta löytyy kommentointiosio!

 

1. Asiakkaiden ohjeistus meidokahviloissa käyntiin.

Usein huomaa, etteivät kaikki asiakkaat ihan tiedä mitä meidokahvilassa oikeen on luvassa, mitä kaikkea siellä voisi tehdä, tai miten itse siellä pitäisi toimia. Tästä aiheesta ainakin Desuconilla on joskus ollut blogimerkintä. Kuitenkin, luulisin ettei kovin moni meidokahvilaan tulevista päädy lukemaan varsinkaan vanhoja juttuja, joten miten olisi jättijuliste aiheesta meidokahvilan sisäänkäynnillä? Tai vaikkapa hauska sarjakuva?

1page

[Kuvan lähde]

 

2. Jonottavillekin asiakkaille mukavat oltavat.

Usein meidokahviloihin kerääntyy jonoa kun kahvila on täynnä, ja odottavan aika käy usein tylsäksi. Jos ei ketään näy missään, voi odottaminen luoda myös epävarmuutta. Joten vähintään tervehtikää kaikkia jonottavia, ja pahoitelkaa että joutuvat jonottamaan. Pieni viihdyttäminenkään ei olisi pahaksi. Miten olisi pieni smalltalk conin ohjelmista tai vaikkapa se sarjakuva?

 

3. Puhuttelu ja käytös kuntoon, mutta silti mukava olo.

Yksi meidokahviloiden tunnelmaa luova asia on meidojen yltiökohtelias käytös ja puhuttelu. Onkin siis ehdottoman tärkeää, että tätä käytöstä pidetään yllä joka tilanteessa, myös sillon kun asiakkaana on kaveri tai joku josta et erityisemmin pidä, tai kun ehkäpä kengät hiertää. Jos yksi meido käyttäytyy epämeidomaisesti, vaikuttaa se koko kahvilan tunnelmaan. Tietenkin monilla on luotuna jokin oma persoona, mutta on hyvä varmistaa ettei se riko kokonaisuutta, ja että sen sitten kanssa pystyy pitämään yllä. Myös on huono jos moni meido on “vaan oma itsensä ja puhuu ihan kuin muutenkin”. Meidokahviloiden tarkoitus on saada asiakkaat tuntemaan itsensä erityisiksi!

maxresdefaultEi kuitenkaan tule pakottaa itseään asioihin joita ei halua tai voi tehdä. Jos tunnet itsesi epämukavaksi omassa roolissasi, asiakas kyllä huomaa sen, ja sitten molemmilla on epämukava olla. Kuitenkin, jos pieni näytteleminen asiakastilanteessa ahdistaa liikaa, et todennäköisesti sovi meidoksi.

[Kuvan lähde]

 

4. Lisää esityksiä!

maidreamin9Yksi asia mitä olen Japanin meidokahviloista jäänyt kaipaamaan on esiintymiset. Kun kaikki pysähtyy, valot himmenevät, kokkikin tulee keittiöstä katsomaan ja yhtäkkiä on tanssivia tyttöjä laulamassa lavalla samalla kun muut kannustaa valotikuilla ja huudoilla! Ja vaikkei ihan siihen päästäisi Suomessa, voisi olla edes jotain lisäviihdykettä. Tanssiesitykset ja laulut ovat aika yleisiä, mutta miten olisi vaikka taikatemput? Jos ei itse kahvilan sisällä, ehkäpä omana ohjelmanumeronaan?

[Kuvan lähde]

 

5. Oispa kaljaa.

img-set-5No jos ei kaljaa, niin edes jotain drinkkejä! Yksikin meidojen erikoisdrinkki riittäisi minulle. Usein tässä tulee sääntö-Suomi vastaan, mutta senkin voisi ratkaista yhdellä tai kahdella anniskelupassillisella meidolla joiden erikoistehtävänä olisi tarjoilla drinkit muiden hommien ohessa, vaikkapa vain illasta.

[Kuvan lähde]

 

 

6. Enemmän söpöjä ruokia.

Söpöjä ruokia on jo jonkin verran näkynyt Suomessakin, mutta niitä voisi olla enemmän. Kastikkeilla ja kermavaahdolla saa jo paljon söpöyttä, mutta miten olisi vaikkapa keksikorvat?

ruoka

[Kuvan lähde]

 

7. RUOKATAIKOJA!!

Ruokataiat vaan on parhaita, ja jotkut (minä) käy meidokahviloissa ihan niiden(kin) takia. Ei kai tämä kohta vaadi muuta… Paitsi että pitäisi keksiä butlereillekin ruokataikoja…

 

8. Tilojen koristelu meidokahvilaan sopivaksi.

Koristeluja on jo kaikilla, mutta ne ovat usein hyvin pienieleisiä. Ymmärtäähän sen tietenkin, kun useimmilla kahvilatilat ovat vain lainassa. On kuitenkin paljon asioita jotka sopisivat joka tilanteeseen ja aikalailla joka paikkaan. Tällaisia olisivat esimerkiksi pöytäliinat, led-kynttilät, tekokukat, erilaiset julisteet sekä mahdollisesti jokin tausta valokuvien ottamiselle. Meidokahviloihin tarvitsee aina kyltin esimerkiksi pöytiin ohjaamisen odottamisesta, joten miksei vaikkapa yhdistää sitä hienoon julisteeseen, jossa mainostetaan kahvilaa tai/ja kerrotaan miten kahvilassa toimitaan. Kaikkia näitä hankkiessa kannattaa miettiä myös mahdollista uusiokäyttöä tulevissa meidokahviloissa.

2

[Kuvan lähde]

 

9. Musiikkia korville.

Aika vähän olen kuullut musiikkia Suomen meidokahviloissa. Sopiva musiikki loisi kivasti tunnelmaa…

 

10. Meidokahviloille isompi pala budjetista.

Ai miksi? No koska meidokahvilat ovat usein heti kunniavieraiden ja mahdollisten arvokisojen jälkeen puhutuin asia coneissa. Niitä usein mainostetaan paljon, kunniavieraatkin usein käyvät niissä ja hyvälaatuinen meidokahvila on hyvää mainontaa coneille conien ulkopuolellakin.

Jos taas rahaa ei vain heru, on myös paljon tapoja budjetoida käytössä oleva raha paremmin. Esimerkiksi joku vuosi vanhoja mekkoja voi uusiokäyttää, voi kahvilan sisustustavarat uusiokäyttää (lue 8. ja 12.) tai voi ostaa jotkin asiat yhteiseksi toisen conin kanssa (lue 11.), ja sen sijaan panostaa sillä kertaa johonkin muuhun kehittämisen osa-alueeseen.

1

[Kuvan lähde]

 

11. Yhteistyö meidokahviloiden välillä.

Conien välillä on usein paljonkin yhteistyötä, mutta meidokahviloiden suhteen en ole itse kuullut sellaisesta. Esimerkiksi olisi hienoa jos conit voisivat jakaa koristelaskunsa. Kuulostaa ehkä tylsältä että useampi kahvila näyttäisi samalta, mutta voitaisiin saada laadukkaampia koristeita pidemmäksikin aikaa!

4

[Kuvan lähde]

 

12. Tulevaisuuteen panostaminen.

Teemakahviloiden huono puoli on se, että usein teema pidetään vain kerran ja sitten kaikki menee uusiksi. Ehdottaisinkin, että erityisesti koristeita hankittaessa, myös niiden käyttöikä mietittäisiin. Kuinka monta conia se kestäisi? Onko se sen näköinen että sopisi useampaan teemaan? Voiko sen tarvittaessa pestä? Voiko siihen vaihtaa patterit? Lukeeko siinä asioita jotka todennäköisesti muuttuvat seuraavalla kerralla? Voisiko sen toteuttaa niin että tekstit voi tarvittaessa muuttaa ilman että koko tuote on pakko vaihtaa?

3

[Kuvan lähde]

 

Siinä kaikki! Toivottavasti edes joku vähän inspiroitui miettimään meidokahviloiden tulevaisuutta!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s